perjantai 14. toukokuuta 2010

Tarina on — lauseita toisesta kaupungista

Se tapahtui hyvin kaukana, ja myönnän että pelkäsin hieman.
            Sen toipilasaamun puhtautta, silkinvalkeutta ja tinapaperien värejä, pajunkissoja, höyhentöyhtöjä, aurinkoa etsin maailmasta vieläkin. Minulle tuottaa mielihyvää kuvitella, että kerran veisin sinut sinne ohdakkeiden alle. Kortin pronssipatsas on kaksituhattaneljäsataa vuotta vanha, mutta hän, jota patsas esittää, on vasta nuorukainen. Minun on vaikea uskoa, että se mitä näen, on vain värillistä kivistä heijastunutta valoa.
            Oletko sinäkin huomannut: tulee hetkiä, jolloin et tahdo tahtoa ja sitten katsot sisäänpäin ja mitä näetkään? Tai seisot kynnysmatollasi ja kääntelet kirjettäni kädessäsi, kääntelet ja sitten panet sen avaamatta syrjään, lehti- ja mainospinon päälle, joka kasvaa kasvamistaan nurkkasi pölyssä.
            Ehkä palaavat nekin päivät, jotka olivat kuin palkintoja, kauan sitten.
            En ollut milloinkaan omistanut marmorikuulia ja niiden hohto vangitsi minut, ihailin niitä pitkään, kun samassa kaukaa ja varoittamatta niiden ja minun väliin vyöryi hirvittävä tieto: että äiti kerran kuolee. Ja kuin vastauksena kantautuivat rajumyrskyn läpi toisen sydämen iskut, kumeat, täsmälliset ja itsevarmat. Takanamme hiekkakentällä Tainaronin lapset leikkivät kirkuen samaa leikkiä kuin kaikki maailman lapset: juostaan pakoon, jäädään kiinni ja sitten vangista tulee vainoaja. Tiedän jo omasta kokemuksestani, mitä on pelon liikkumattomuus ja mitä saalistajan, mutta tässä ei ole kysymys kummastakaan.
            Mutta sanat takertuvat kielelleni, sillä tiedän olevani orpo, kun hän on mennyt. Hänen ääriviivansa, jotka itse kerran olin piirtänyt hänen ympärilleen, jotta voisin näyttää ja nimetä hänet, olivat nyt haihtuneet. Yhtä pystypäin jään minäkin tänne nukkujien maahan.
            Ja mykistyneenä elämäni ylenpalttisuudesta vaikenin ja jäin odottamaan kultavasaran kopautusta.

1 kommentti:

  1. Tää on aivan totaalinen timantti. Kiitos!

    R

    VastaaPoista