keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Sain hikan. Sitten se meni pois.
Hetken päästä se taas tuli
ja taas meni pois.
Sitten sain syövän. Se ei mennyt pois.
Odottelimme yhdessä, sinä ja minä.
Kuitenkin se sitten meni pois.
Kyse oli tahtotilasta
ja rakkauden rajusta voimasta.
Muistan: kerran kemossa sain hikan.
Ei pahemmin hikka vaivannut
kun oli syöpäkin mielen päällä!
Muistan: rakastelimme tultuani kemosta.
Se oli sinulta ystävällistä.
Kyse oli tahtotilasta
ja rakkauden rajusta voimasta.
Muistan: sinullakin oli hikka.
Sanoin: Kuolen viikon päästä.
Säikähdit, muttet tarpeeksi,
että hikka olisi lähtenyt.
Sanoit: En pidä sinusta, ja siksi jätän sinut.
Elämää juhlistaaksemme ostimme gekon.
Eräänä päivänä gekko jäi auton alle.
Gekosta jäi asfalttiin vain kuiva läntti.
Sanoin: Gekkomme karkasi.
Sanoit: Et puhu totta.
Sanoin: Puhunpas.
Onneksi et kerennyt kiintyä gekkoon.
Siinä mielessä se oli ihan onnekasta.
Tai ainakin olisi voinut olla paljon, paljon huonommin.
Sanoit: Otatko marjasosetta kaurapuuroosi,
joka edustaa tässä arjen iänikuista ikävyyttä ja
kuoleman mahdollisuuden järisyttävyyden
synnyttämää tyhjyyden kokemusta
tässä ainoassa meille tarjotussa elämässä.
Sanoin: En ehkä nyt, mutta kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti