tiistai 31. elokuuta 2010


Hyvin todennäköisesti tulen joskus unohtamaan kahvinkeittimen päälle. Melko todennäköisesti siitä seuraa aikamoista harmia. Jollain pinnallisella tasolla olen jo hyväksynyt kaiken sen. Tuntuu imakalta, kun pöntöstä plumpsahtaa kylmä suudelma suoraan supistelevaan peräaukkoon. Olen yrittänyt puhua siitä, mutta ihmiset ne vaan kuuntelevat ohi. Ja sekin, että keskisormea pakottaa silloin, kun oikein kunnolla kusettaa. Tuntuu, että kokemukseni eivät aivan vastaa toisten ihmisten kokemuksia. Puhun ja puhun ja puhun, suullani joka syö ruokaa ollessani nälkäinen. Näin aamulla roduttoman koiran joka käveli syksyä. Maha laahasi maata, maha tiesi, siellä jossain on kyllä lämpöä, vaikka koira ei. Niinpä en voikaan sanoa pahemmin vaikuttuvani avaruuden äärettömyyden todellisuudesta.

3 kommenttia:

  1. moi!
    tämä on hieno, hyvä rytmi lauseiden välillä, voisi jatkuakin vielä. "Tuntuu, että kokemukseni eivät aivan vastaa toisten ihmisten kokemuksia." sama täällä, juuri sama.

    VastaaPoista
  2. kiitos, ja kiva kun sielunveikkaat! ehkä tämän pitäisi olla kymmenesti pidempi. on tämä minustakin ihan kiva, vaikka ehkä loppua kohti hieman teennäinen.

    VastaaPoista
  3. ojkuinka pidän tästä. ja noista kahdesta uusimmasta. itse hurmaannuin juuri loppua kohden, kai olen sitten teennäinen myös :)

    t: anon_stalk

    VastaaPoista