keskiviikko 29. syyskuuta 2010

ERILAISIA ASIOITA - häiritsevä runomusiikkiesitys Keravan kaupunginkirjastolla


Mikko Klemolan ja Erkka Mykkäsen intensiivisessä runomusiikkiesityksessä sävelet sekoittuvat lyriikkaan. Nykyaikaa kauhistelevaa rockrunoa ja surrealistishenkistä uniluetteloa seuraa kaihoisa kotiseutuvärssy ja rauhallinen kalevalamittainen laulu. Kaikki päättyy tietenkin maailman loppumiseen, mutta mitä on sen jälkeen?

Tervetuloa hämmentymään Keravan kirjaston Satusiipeen 
keskiviikkona 13.10. klo 18.

Vapaa pääsy. Kesto 30 min.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Sanon tämän vain kerran, joten toivon että otatte onkeenne. En todennäköisesti aio toistaa itseäni. Minä en tiedä kovin paljon asioita. Jos työnnän nyrkkini korvasta sisään ja kaavin mitä irti saan ja asetan sen esille, niin mitä siinä on? Ei kyllä kauheasti mitään. Esimerkiksi en tiedä millaista on olla isä. Sen on pakko olla aikamoista, että miettii vain: miten kukaan voi elää olematta isä? Täytyy olla paras mahdollinen tunne, kun kokee sellaista tyhjentymätöntä tarpeellisuuden tunnetta. Minulla on lähinnä tietämystä alueilta, joita kutsutaan harmaiksi. Aikuisviihteen rapakon takaisia kestosuosikkinimiä osaan luetella vinon pinon. Kylmiltäni ainakin Chloe Diorin, Monique Alexanderin, Tera Patrickin, Taylor Hayesin, Taylor Rainin, Tiffani Roxin, Brianna Banksin, Tory Lanen, Vanessa Lanen, Raven Rileyn, Puma Sweden, Jenna Hazen, Jenna Jamesonin, Lela Starin, Stephanie Canen ja Ally Kayn. Korostan, että en väheksy tätä tietämykseni osa-aluetta, kaikki tieto on mulle saman arvoista. Syvä huokaus. Tiedän kyllä poikenneeni alun aikeestani sortumalla tautiin nimeltä tautologia. Tehkää hyvin älkääkä sanoko mitään, jos ette ole satavarmoja, että ymmärrätte.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010


Onko olosi selittämättöminä näyttäytyvistä syistä onneton, aina mutaista pohjaa myöten? Syy voi löytyä siitä, että sinulla on selvittämättömiä asioita jonkin ennen läheisen mutta kauaksi karanneen ihmisolennon kanssa. Eli: selittämätön = selvittämätön. Tämä ei kaikille oo niin itsestäänselvyys kuin voisi luulla. Usein nimittäin nikkaroimme mieleemme järjestelmiä ja rakennelmia, jotka muistuttavat esimerkiksi öljynjalostamoa tai sen sellaista. Tiedostamattomana tavoitteenamme on näennäiskäsitellä kesken jäänyt aines jäsentelemällä se väliaikaiseksi jätteeksi mielen varastoon. Tilaa voi näin vapautua tiskaamiseen, mutta yleinen painon tunne kasvaa – väliaikainen kun on aina väliaikaista. Siispä mieti: mikä Minulla on kesken? Kuka on Minun sisimpäni sala-Sauron? Mikä näistä napanuoristani on riittävän hapero lopullisesti katkaistavaksi? Ennen kaikkea muista: alavilla mailla vaanii alati vallan vaara.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010


Hän on hyvää tekevä ihminen. Hyväntekijä. Kaikki perustuu hänen suvereeniin, ilmeisen sisäänrakennettuun kykyynsä nähdä vastaavuuksia eri rakenteiden välillä. Siispä hänen ei tarvitse katsoa maata kiertoradalta ymmärtääkseen: loppujen lopuksi olemme yhtä. Kirjoittaakseen hän tarvitsee aakkoset, säveltääkseen keuhkot ja äänihuulet, maalatakseen vain hieman jotain kuivaa ja vähäsen jotain märkää. Hänessä ja hänen ympärillään asiat lutviintuvat oikein mukavasti. Tämä ei tarkoita, ettei hänessä olisi vikoja, hänessä on kyllä vikoja. Muutenhan hän ei tulisi mielissämme todeksi. Hänellä on kymmenen sormea ja kymmenen kynttä, koko hoito. Hän syö suullaan, joka on hänen päässään. Aamiaispöydässä puhumme hänestä mielellämme. Puhe toteutuu tietyssä sävyssä. Kaikki tämä on perin yksinkertaista. Hänen kaltaisiaan voisi kernaasti olla enemmänkin.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010


Joskus tuntuu pahalta, mutta usein ei. Vuodenaikojen lokerointi voi olla keinotekoista, mutta ennen kaikkea se on tarpeellista. Miltä usein tuntuu? Haluan välttää sanaa siedettävä, sillä millaisia ovatkaan he jotka sitä käyttävät? Miltä usein tuntuu? Siltä etten tunne häntä joka heijastuu peilistä. Tätä ei saa ymmärtää väärin: päässäni olen yhä kaverini. Mutta sano EI peileille! Ja yksi todellisuus kerrallaan, kiitos. Mitä on tämä ympärilläni näennäismietiskelevä suorite- ja kohtalouskoisten sakki? Tai tämä joka luvattiin elämäksi, mutta paljastui sietämättömäksi sarjaksi odotuksia, jotka täyttyessään lörtsähtävät kasaan kuin kortonki? Ikea-lasini on aina puoliksi säröillä. Paperipussi amerikkalaisessa elokuvassa ei halua harhailla, vaan tulla kaapatuksi, puhalletuksi ja poksautetuksi. Se on sitten siinä, ja se voi siirtää sielunsa vaikka johonkin kulkukoiraan. Pakkasessa poika kusee housuihinsa ja sitten nielaisee kielensä. Tunne lämmöstä jää voimaan. Viimeinen kuva ennen lopputekstien mustaa.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Kuin lyöty, seisomahan jäin:
jo koivunlehdet lähti!
Ja yötaivaalla yllättäin
taas välkkyy syksyn tähti.

Hetkeks hämmennyin mä vain,
kun takaa olan mittasin tieni,
ja muistiin palas vanhastain
oppi vanhan kansan, pieni.

Ei syksy koskaan sama oo,
vaan uusiutuu kuin aatteet.
Siis turhaa kaihtaa kohtaloo:
jo päälle paksut vaatteet!