keskiviikko 15. syyskuuta 2010


Joskus tuntuu pahalta, mutta usein ei. Vuodenaikojen lokerointi voi olla keinotekoista, mutta ennen kaikkea se on tarpeellista. Miltä usein tuntuu? Haluan välttää sanaa siedettävä, sillä millaisia ovatkaan he jotka sitä käyttävät? Miltä usein tuntuu? Siltä etten tunne häntä joka heijastuu peilistä. Tätä ei saa ymmärtää väärin: päässäni olen yhä kaverini. Mutta sano EI peileille! Ja yksi todellisuus kerrallaan, kiitos. Mitä on tämä ympärilläni näennäismietiskelevä suorite- ja kohtalouskoisten sakki? Tai tämä joka luvattiin elämäksi, mutta paljastui sietämättömäksi sarjaksi odotuksia, jotka täyttyessään lörtsähtävät kasaan kuin kortonki? Ikea-lasini on aina puoliksi säröillä. Paperipussi amerikkalaisessa elokuvassa ei halua harhailla, vaan tulla kaapatuksi, puhalletuksi ja poksautetuksi. Se on sitten siinä, ja se voi siirtää sielunsa vaikka johonkin kulkukoiraan. Pakkasessa poika kusee housuihinsa ja sitten nielaisee kielensä. Tunne lämmöstä jää voimaan. Viimeinen kuva ennen lopputekstien mustaa.

2 kommenttia:

  1. Rakastan tätä. Mulla on juuri nyt just tämmöinen fiilis.

    Tai kehtaanko sanoa, useimmiten.

    Vihaan American Beautyn muovipussikohtausta.

    VastaaPoista
  2. kiitos kiitos aura. ihana ihana kuulla.

    mä pidän kyllä siitä, mutta ymmärrän luullakseni: sen voi kokea hyvin hyvin teennäisenäkin. mutta musta se on rohkea ja rehellinen kohtaus.

    VastaaPoista