tiistai 7. syyskuuta 2010

Kuin lyöty, seisomahan jäin:
jo koivunlehdet lähti!
Ja yötaivaalla yllättäin
taas välkkyy syksyn tähti.

Hetkeks hämmennyin mä vain,
kun takaa olan mittasin tieni,
ja muistiin palas vanhastain
oppi vanhan kansan, pieni.

Ei syksy koskaan sama oo,
vaan uusiutuu kuin aatteet.
Siis turhaa kaihtaa kohtaloo:
jo päälle paksut vaatteet!

6 kommenttia:

  1. Hienoa! Totuuden sanoja, bro.

    VastaaPoista
  2. kiitos! tämä on lopuke keravan kirjaston kahvilan avajaisissa esittämästäni syysrunosta.

    VastaaPoista
  3. niin ja ensimmäinen säe on hellaakosken kevät-runosta :)

    VastaaPoista