maanantai 29. marraskuuta 2010

Hyvän istumisryhdin tärkeydestä nykyaikaisessa työympäristössä

Siinä sitä sitten tuli istuttua, siinä työtuolissa nimittäin, kaiken sen joka suunnasta hyökkivän kiireen keskiössä, josta selvitäkseen huomasi hiljalleen alkavansa olennoida sellaista jotenkin jähmeänjämäkkää ryhtistä asentoa, jossa aivan ensi alkuun tulee tunteneeksi olonsa jotenkin teennäisen pönöttäväksi, mutta joka sitten esimerkiksi peilistä tai ikkunasta heijastuksena äkättynä ilmenee aivan tavallisen kelpo ihmisen suoraselkäisenä olemisena eikä lainkaan keinotekoisena, ei, vaan nimenomaan jotenkin oletusarvoisena ja tehdasasetuksellisena ja peräti perusmuotoisena.
            Ja vaikka se oivallus siitä uuden olemisen tavan mainioudesta tuntuikin kerrassaan miellyttävältä ja lämmittävältä ja kiistatta tulevan elämän laatua kohentavalta, sitä seurasi pitkin luonnollisia polkuja myös vastaoivallus, sellainen että se entinen pallilla ryhjöttäminen jonka aiemmin oli kokenut aivan kelvollisena ja hyväksyttävänä ja oikeallisena istumis-olemisena, näyttäytyi nyt tässä uudessa valaistuksen tilassa jotenkin matomaisena ja käärmemäisenä ja yleisesti lieromaisena, sanotaan nyt kertarysäyksellä että kokonaisuudessaan perusteellisen selkärangattomana olemisen tilana, suorastaan kelvottomana toimimisen kehikkona.
            Siinä kun sitten sitä vastalöydettyä ryhdikkyyttä yhä jatkovertaeli siihen entiseen istumisen tapaansa, alkoi se männälieroilu näyttäytyä lopulta aivan perin juurin nolostuttavana, etenkin sitä epäämätöntä tietoisuutta vasten, että sillä vanhalla tavalla oli tullut istuttua oikeastaan koko tähän asti läpi tarvottu elämä, herra isä, tosiaankin sen verran hävettävänä se mennyt asiaintila alkoi näyttäytyä, että kokonaan vastoin omaa tahtotilaa ja alkuperäistä tarkoitusta rupesi verisuonisokkeloiden puna-aines yllättävän äkäisin kapinaelkein adrenaliinisoitumaan, mikä pienellä viiveellä saattoi kasvoin tienoilla ilmetä ehkä vain hennon puolukkaisena lievästä hermostuneisuudesta kielivänä värityksenä, mutta jota kuitenkin siinä sitten avuikseen oli koettava parhaan taitonsa mukaan, rauhalliseen keuhkojen rytmitykseen keskittymällä, peitellä, etteivät vahingossakaan ympärillä miksikään stressi-Erkiksi tulkitsisi.
            Kuitenkin kaikeksi onneksi, noin niin kuin jokseenkin suhteellisessa katsannossa tarkasteltuna melko nopeastikin, tullahti siinä hapen ja hiilidioksidin välisessä kaupanteossa mieleen, että oliko siinä nyt kerrassaan mitään laitaa aivan itsensä kesken alkaa häpeällisyydellisyyttä kokemaan, etenkin kun oli jokseenkin todennäköistä, ettei kenelläkään siinä välittömässä läheisyydessä kollektiivista ihmisyyttä jakavista olennoista ollut mitään telepaattisia kykyjä, eikä siis siten pääsyä siihen omaksi koettuun tietoisuuteen, ja kun siinä sitten kotvan verran sitä pähkäröityään oli viimein saapunut siihen ilmeisen odotettuun johtopäätökseen, että ei kerrassaan lainkaan ollut, sitä laitaa siis, niin jotenkin sitä sitten muisti palata sen istumisryhdin hakemisen alkuperäiseen, varsinaiseen tarkoitukseen, joka totta tosiaan oli jonkinlaisen kokonaisvaltaisen rauhallisuudellisuuden tunteen hamuaminen, rauhallisuuden, rauhan ja hitauden ja jähmeyden tunnun, rauhan ja hitauden ja jähmeyden tunnun, rauhan, ja, hitauden, ja, jähmeyden, tunnun, joka nyt vaan jotenkin oli alkanut tuntua tarpeelliselta, jolla nyt vaan johonkin tapaan yritti jäsentää edes jonkinmoista hiljaista mutta kuitenkin tomeraa tolkkua siihen kiireiseen työpäivään kaiken sen ympärillä härväävän ja näennäistä tärkeyttä toimittavan sakin keskelle, itselleen.

1 kommentti:

  1. Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin poljentoa jotenkin olennoiden.

    VastaaPoista