lauantai 26. helmikuuta 2011

Eräs muisto

Mummon lapsuudenkodin navettaa hoiti tomera navettatyttö, Kaisa. Hän huusi jatkuvasti piilosia leikkiville lapsille että pois navetasta, lehmien pitää nukkua.
            Kun Kaisa alkoi seurustella, hän pyysi mummoani, silloin kansakouluikäistä natiaista, kirjoittamaan puolestaan mielikkäälleen kirjeen. Kaisa ei osannut itse kirjoittaa.
            Kaisa meni naimisiin, sai lapsen, järjestettiin ristiäistilaisuus. Kaisan mies oli niin köyhä, että kastetilaisuus järjestettiin savutuvassa.
            ”Se jäi niin mieleen, kun kastettaessakin oli lapsen nenänpää ja posket ihan noessa.”

Yli 70 vuoden takaiset tapahtumat ovat hyviä kerrottavaksi, sillä kertojalle niistä on jäänyt mieleen vain ydin- ja yksityiskohdat. Eli – ainakin jossakin katsannossa – se olennaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti