keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

4 mustaa naista & 2 valkoista homoa -> Bowery Poetry Clubin POETRY SLAM



Paul antoi minulle Villa Sarkiassa New Yorkin Bowery Poetry Clubin osoitteen. Vaihdoin eilen hostellia juurikin Boweryn kaupunginosaan, ja tiistaiaamuna tajusin että kyseinen runoklubihan on ihan parin korttelin päässä.
            Aamupäivällä podin vissiinkin hostellimuutosta johtunutta juurettomuus- ja tekemisenpuutteisuusahdistusta, joten Boweryn runoklubi oli luonteva paikka suunnata kuluttamaan iltaa.
            Kävi niin, että juuri tiistaina klubilla satuttiin järjestämään Poetry Slam -semifinaali, jonka voittaja piti lähettämän Bostoniin johonkin kansalliseen suurkilpailuun. New Yorkin edustaja oli siis haussa. (En tiedä voittajaa, sillä minun oli lähdettävä ensimmäisen kierroksen jälkeen.)
            Poetry Slameja ja niiden rennompia serkkuja Poetry Jamejä Suomessa on viime aikoina järjestänyt ainakin Harri Hertellin Helsinki Poetry Connection. Osallistuinpa itsekin pari vuotta sitten Poetry Slamin SM-skabaan.
            Slameissä homman nimi on se, että jokaisella osallistujalla on kolme (3) minuuttia aikaa lausua runoutta, minkä jälkeen yleisön seasta valittu tuomaristo pisteittää esityksen. Eniten pisteitä saanut voittaa.
            Boweryn slam-semifinaalissa esiintyi kuusi runoilijaa.
            Neljä heistä oli nuoria, mustia naisia.
            Kaksi heistä oli nuoria, valkoisia homoja.
            Jokainen esiintyjä lausui yhden pitkän runon, joka, poikkeuksetta, sikisi nuoruuden yhä arkailevista arvista. Jokainen esiintyjä lausui ilman paperia, oli itsevarma, luonteva, harjaantunut, teeskentelemätön ja nobullshit-vakuuttava. Jokainen latasi esiintymiseensä niin paljon tunnetta ja verta että yleisössä tuntui joka kerta. Energia virtasi. Spontaanit vou-huudot, kiljaisut ja taputukset olivat osa kaikkia vetoja.
            Samalla anti oli kieltämättä yksipuolista - kaikki runoilivat samasta asennosta, joka ei paljon vaihdellut, kaikkien runojen rakenteet olivat samanlaisia retorisine keinoineen ja toistokuvioineen - mutta siitä en jotenkin jaksaisi valittaa, en oikeasti. Niin aitoa meno oli, niin esiintyjiensä persoonien luontevaa jatkumoa.
            Tässä ääninäyte Nikki D:n runosta. Toivon että kuuntelette sen. Kolme minuuttia.
            Videota ei valitettavasti ole, mutta kuvan sain äänitiedoston päälle pantua.

video

Ei ehkä ole yllätys, että tämän ensimmäisen pienen otoksen perusteella olen New Yorkin runomeiningistä suht vaikuttunut. Runous oli Boweryssa edustettuna, yhdessä muodossaan, parhaimmillaan. Runoilijat puhuivat siitä mikä heille oli tärkeää, yleisö ymmärsi sen, koskettui ja kommentoi.
            Ennen Slamejä klubilla oli open mic -osuus. Käänsin päivällä erään runoni englanniksi siltä varalta, että uskaltautuisin lukemaan. En uskaltanut.
            Huomenna Harlemiin, legendaarisen Apollo Theaterin legendaariseen amateur nightiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti