tiistai 8. maaliskuuta 2011

Onttoja asioita


Ontto asia 1

Vapaudenpatsaalla/ssa käyminen ei ollut niin turhaa kuin äkkipäinen voisi kuvitella. Etenkin kun olin varannut hyvissä ajoin lippuni tädin nuppiin – kuukausia etukäteen.
            Jonotus ja lauttamatka olivat kuin Suomenlinnakeikalla. Tässä lauttanäkymää.


Lauantaiaamupäiväisen reissuni spessuosuus alkoi vasta päästessäni puhutun akan juurelle vilauttamaan kanadalaistyyppiselle parkranger-naiselle lippuani.
            ”Wow, crown! You’re hot stuff!”
            Vapaudenpatsaaseen piti kiivetä koko fucking matka alhaalta ylös portaita pitkin, askelmia 334. Loppua kohden portaat alkoivat kiertää kapeasti ja ikävästi.
            Kruunu oli yllättävän pieni tila, jonne mahtuu ehkä ahtamalla kymmenen ihmistä. Satuin saumaan, jossa siellä ei ollut lisäkseni kuin päivystävä opas. Hän näytti minulle New Yorkin ja otti kaksi kuvaa, joista näytän tässä sen epäonnistuneen.


Kävellessäni rappusia alas tajusin, että olisi ehdottomasti pitänyt ajatella Vapaudenpatsaan pään sisällä jotain tuhmia, esim. kommunismia tai muslimismia.

Ontto asia 2

Illalla tarvoin läpi neonvaloisan Times Squaren Foxwoods Theatreen katsomaan Spider-Man: Turn off the Dark -musikaalin. Väittäisin, että Foxwoods on suht ydinmehukas ympäristö kokea broadway.


Spider-man-musikaali, joka pyörii siis vielä ennakkoesityksinä, on tullut viime kuukausina tunnetuksi lähinnä 1) massiivisista visuaalisista tehosteistaan ja stunteistaan ja 2) niiden ontuvasta toteutuksesta. Nyt homma pelasi kuitenkin alusta loppuun moitteetta.
            Ja olihan se kyllä visuaalisesti aivan mielettömän hieno, vaikka tietysti sisältä ontto kuin Lady Libertyn kaali. Show oli jatkuvasti matkalla kliimaksisesta kliimaksista vielä kliimaksisempaan kliimaksiin. Koko ajan jotain hullua härpäkettä eikä yhtään tylsää hetkeä. Ja nyt puhuu ketale, jolla ajatukset lähtisivät driftailemaan kesken maailmanlopunkin.
            En ihan heavyllä unohda, kun Hämis liideltyään yleisön yllä sinkoutui parveketasanteelle (!) muutaman metrin päähän minusta, hai-faivasi lähintä yleisön jäsentä ja juoksi pois. Yleisö, minä tietty mukana, ulvoimme kuin ne ällöttävät post-9/11-pidämme-yhtä-vaikka-mikä-tulisi-newyorkilaiset Sam Raimin Spiderman-leffassa.

2 kommenttia:

  1. Selkeä sepustus. Huomaaa, että tyhjistäkin päistä voi tulla pää täyteen.

    VastaaPoista