sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Ihmisarvosta

Takana viiden tunnin ajo läpi autiomaan, edessä maha.
            Ja Las Vegasin ilta.
            Puolenpäivän aikaan käännyin paahtavalta maantieltä hiljaiseen dineriin – syömään varmaankin tuhannennennennen hampurilaiseni.
            Tienvarressa, parkkipaikan kupeessa, oli oravanraato. Tiku/Taku oli liiskaantunut tienrajamaalin päälle, aivan kuin tienhuolto olisi maalausprosessissaan läntännyt sen ketoon.
            Jäin miettimään, olikohan joku roadkillannut oravan tarkoituksella – se kun tosiaan virui oletetun ajolinjan ulkopuolella.
            Ravintolassa oli vain yksi tarjoilija, joka kylvetti minut amerikkalaisella valinnanvapaudella.
            – What would you like to drink, sir? We got soda, freshly squeezed orange juice, apple juice, milkshakes in four different flavors –
            – Just water thanks. :)
            – Water it is. Would you like to have bacon on your burger, sir?
            – Sure.
            – And mayo?
            – Well, what the hell. :D
            – Sounds great, sir.
            Söin, katselin ikkunasta hiljaista liikennettä ja muokkasin läppärillä tuoretta konemusiikkibiisiäni.
            Yhtäkkiä vieressäni oli tummaihoinen mies. Hän kurotti kätensä pöydällä latautuvalle iPhonelleni, irrotti sen piuhastaan, nappasi kouraansa, kääntyi kannoillaan ja lähti rauhallisesti kävelemään kohti ulko-ovea.
            – Hey! What the hell!
            Mies hävisi ulos.
            Hyppäsin tuoliltani ja ryntäsin perään.
            Mies käveli parkkipaikalla ripeästi ja suoraselkäisen asiallisesti kohti isoa pakettiautoa.
            – Hey! The phone’s got a tracker in it!
            Mies pysähtyi jähmeästi, jäi hetkeksi selin ja kääntyi sitten hitaasti.
            Näin miehen rauhallisen, kyllästyneen katseen, ja ajattelin että sen pulssi ei varmasti ole edes koholla.
            – Gimme back the phone, man.
            – What phone.
            – Oh cmon.
            Mies siristi jotenkin harkitsevasti silmiään ja alkoi pureskella sisäposkeaan. Sitten se huokasi ja sanoi:
            – Tell you what. Here’s how you get it. You–
            – No. Here’s how I get it. You give it to me right now or I’ll go back inside and have them call the cops on you.
            – You think I’m afraid of that?
            – I’m not from here, but I know that the cops will track you down and throw you to the ground and I won’t have to give as much as a nod and they’ll happily beat the shit out of you.
           Miehen keskittyneisyysmoodi ei häiriintynyt. Se jatkoi kuin en olisi sanonut mitään:
            – So. Here’s what you gonna do. You’re gonna say: Give me your phone, nigger.
            Tuijotin.
            – What?
            – Say ’Give me your phone, nigger’, and maybe you’ll get it.
            Tuijotin.
            – Give. Me. My. Phone. Back.
           Mies tuhahti.
            – That wasn't even close.
            Vilkaisin takaisin kohti dineria ja ympäri autiota parkkipaikkaa. Huokaisin.
            – Ok, just... Give me back my phone... Nigger.
            Miehen keskittyneisyys laukesi, jotenkin miedosti ja uupuneesti.
            Hän nouti kännykkäni povitaskustaan ja ojensi sen minulle.
            – Of course, sir.           

1 kommentti: