sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Harri


Mies halusi tehdä murhan. Niinpä hän eräänä iltana kierteli pienen kaupunkinsa keskustaa etsien sopivia tapettavia. Kukaan ei kuitenkaan ottanut vakavasti hänen tarjoustaan murhattavana olemisesta. Mies aikoi jo jättää koko homman sikseen, kunnes näki R-kioskin edessä äijäporukan, jolla oli kai tämän tästä tapana maleksia liikkeen tienoilla tuhlaamassa loppumatonta luppoaikaansa.
            – Haluaisiko joku teistä tulla murhatuksi, mies kysyi sakilta ketään erityisesti puhuttelematta.
            – Mitäs siitä maksetaan, vastasi eräs äijistä – selvästi narri ja joukon pääpuheenpitäjä. Muut nauroivat.
            – Hyvin pitkän kuolemanjälkeisen elämän, mies vastasi.
            Porukka hiljeni.
            – Hyvin pitkän, alfaäijä kysyi. – Ei ikuista.
            Mies nyökkäsi.
            – Painuhan siitä, äijä tuhahti ja kursivoi viestinsä vielä kättään huitaisemalla.

Seuraavana aamuna, kun mies oli keittiössä syömässä greippiä, postiluukku kolahti. Sieltä livahti lappu:

Murhaa minut. Tavataan illalla vanhan postitalon takana. Terveisin Harri            

Mies rutisti lapun taskuunsa ja palasi keittiöön viimeistelemään greippinsä.

Tuli ilta. Postitalon takana oli niin pimeää, että mies tajusi vasta hyvän tovin paikan päällä notkuttuaan Harrin samaan tapaan seisoskelleen siinä aivan lähettyvillä, kymmenisen metrin päässä.
            – Ai. Hei, mies sanoi.
            Tumma hahmo hätkähti.
            – Ai, sinä olit jo siinä, Harri sanoi.
            Hetkeen he eivät näyttäneet tietävän, miten menetellä. Sitten mies ymmärsi, että hänhän oli tässä pohjimmiltaan se aloitteellinen osapuoli.
            – No, hoidetaankos tämä homma nyt sitten, mies sanoi ja alkoi lähestyä Harria.
            Mies huomasi juuri ja juuri tumman hahmon nyökkäävän.
            – Mitenkäs niin kuin sitten... Tai millä, Harri sanoi.
            – Veitsellä, mies vastasi. – Käy vaan siihen seinää vasten, selin minuun päin.
            Harri totteli.
            Mies asettui Harrin taakse. Vasemmalla kädellään hän nojasi tämän olan yli kylmään tiiliseinään, oikealla veti taskusta keittiöveitsen. Se tuoksui vielä greipille.
            – Odota, Harri sanoi.
            – No?
            – Lupasit hyvin pitkän kuolemanjälkeisen elämän.
            – Niin.
            – Hyvä. Ikuista meikäläinen ei ansaitsisikaan.
            Mies haistoi Harrin hikisen, rasvaisen hiuspohjan.
            – No, oletko valmis, mies kysyi.
            Harri nyökkäsi.
            Mies nosti vasemmalla kädellään Harrin takin ja paidan paljastaen luomisen selän. Mies tuumi, että oikean munuaisen kohdalta voisi olla sopiva mennä sisään. Häntä hieman harmitti, ettei ollut muistanut pestä veistä leikattuaan sillä greippiä. Mutta mies sysäsi ajatuksen syrjään, asetti terän vasten Harrin selkää ja työnsi veitsen rauhallisesti mutta jämäkästi sisään.
            – Eih... Ei sittenkään, Harri ähkäisi.
            – Mitä.
            Harri alkoi huohottaa ja täristä.
            – Ei, älä välitä. Anna mennä vaan.
            Mies alkoi kääntää veistä.

Yöllä mies katseli sohvansa pohjalta televisiota. Hän vaihteli kanavia mielivaltaisesti, ei edes yrittänyt rekisteröidä näkemäänsä. Viime aikoina arki oli ollut niin täynnä erilaisia askareita, että päivän päätteeksi tuntui sopivalta vain maata viltin alla ja antaa yhdentekevän viriketulvan huuhtoa auvoisaan tajuttomuuteen. Tänäkin yönä mies nukahti jonkin turhanpäiväisen amerikkalaissarjan meuhkatessa taustalla. Unia hän ei nähnyt. Aamulla mies heräsi virkeänä, valmiina kohtaamaan uuden päivän haasteet.

4 kommenttia:

  1. Tämä oli hienointa ja kumminta kuoleman käsittelyä kirjallisuudessa vähään aikaan. Kiitos tästä.

    VastaaPoista
  2. Jossain kohtaa menee vähän sekaisin, että kuka ihmeen mies tai kumpi miehistä kun puhutaan murhaajasta ja murhautujasta vain "miehenä". Esimerkiksi kun postiluukusta tipahtaa se Harrin lappu niin kuka se Harri on? Joku joukossa seisoskelleista äijistä vai?

    Sanoisin tarinasta, että pikkaisen liian likellä Rosa Liksomia.

    VastaaPoista
  3. joo, harri on se joukossa seissyt mies, joka puhuu. tuota pitää selkeyttää.

    hassua, tätä on verrattu jo dexteriin ja liksomiin, joista kumpaankaan en ole tutustunut.

    kiitos kommentista juho!

    VastaaPoista