perjantai 11. toukokuuta 2012

Klovni

Aloitan kuvailemalla klovnin. Hän on tavallinen klovni, kerros sitä sellaista valkoista liejua naamassa ja punainen nenä + huulet, ei silmäripsiä. Naamataululla passiivis-aggressiivinen virne.
        Klovnilla ei ole töitä, ei tietenkään. Kun töiden saaminen on tätä nykyä vaikeaa jopa sinulle, kuvittelepa kuinka vaikeaa se on klovnille. Niinpä useimmat päivänsä klovni lähinnä kävelee päämäärättömästi kaduilla siinä kaupungissa, jossa sataa lähes aina.
        Klovnin meikit ovat vanhentuneet, joten ne eivät kestä vettä.
        "Klovni" ei muuten tunnu jotenkin tarkoituksenmukaiselta kirjoitusasulta. Sanon tästä edespäin "klouni".
        Tosiaan, klouni vain kävelee päivät pitkät kaduilla sateessa. Klouni ei välitä siitä, että hän kastuu ja että meikit valuvat, sillä hän on jo tottunut siihen, että olo on yleisesti apea ja maailmalle vihainen.
        Kun lapset näkevät klounin, he tuntevat pelkoa ja surua. Kerran yksi lapsi tosin nauroi, mutta hän olikin tarkkisluokkalainen. Satun tietämään, että myöhemmin lapsesta kasvoi kylän juoppo.
        Joka tapauksessa on eräs kauppa, jossa klouni tuntee olonsa edes hieman tervetulleeksi. Voisi kuvitella, että se olisi jokin hullunkurinen pieni sivukujapuoti, sellainen jossa ei käy enää juuri muita kuin klouni. Mutta ei.
        Kauppa on aivan tavallinen elintarvikekauppa. Klouni ostaa sieltä lähinnä einesvalmisteita, joita syömällä hän lykkää kuolemaansa. Kaupassa klouni vaihtaa joskus muutaman sanan kassaneidin kanssa, eikä se tunnu klounista yhtään hullummalta. Mutta sitten hän palaa taas sateeseen.
        "Klouni" ei muuten tunnu sekään oikein tarkoituksenmukaiselta kirjoitusasulta.
        Sanon tästä edespäin "klooni".
        Lopuksi kerron, mikä oli kloonin kohtalo.
        Eräänä iltana klooni meni nukkumaan. Mutta aamulla hän ei yksinkertaisesti herännyt, vaan oli jossain vaiheessa untaan kuollut.
        Onneksi hän kuitenkin uskoi Jumalaan.
        Niinpä klooni pääsi Taivaaseen.
        Kaltaistensa joukkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti