keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Jarmo Papinniemestä


Jarmo Papinniemi on kuollut.

Se on kamalaa ja perseestä.

Jokaisella kirjallisella kentällä toimineella on omat henkilökohtaiset muistonsa ja kokemuksensa Papinniemestä. Useimmilla ne kantavat tietenkin paljon pidemmälle menneisyyteen ja ovat syvempiä kuin omani.

Tässä kuitenkin muutama:

Jarmo Papinniemi veti keväällä 2010 Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden kritiikkikurssia. Jarmo kertoi meille näkemyksensä siitä, miten kritiikkejä kirjoitetaan. Eräs tuolla kurssilla kirjoittamistani kritiikeistäni julkaistiin Hesarissa. Siitä se lähti.

Seuraavana vuonna Papinniemi julkaisi Parnassossa runojani.

Saman vuoden syksyllä Papinniemi kutsui koolle joukon meitä Tuli&Savun, Parnasson ja Hesarin runokriitikoita kertomaan hänelle, miten Parnasso voisi entistä paremmin reagoida nopeasti kehittyvän ja muuttuvan runokentän ilmiöihin. Hän kuunteli intohimoisen hiljaa ja nöyrästi - vailla pienintäkään häivää sellaisesta egosta, jollainen maan suurimman kirjallisuuslehden päätoimittajalla voisi olla -, kun me kerroimme hänelle paikoin kärkkääseenkin sävyyn näkemyksiämme aiheesta.

Tulen aina muistamaan Jarmon pakahtuneen turhautumisen - pelkästään positiivisessa mielessä tuossa tapaamisessa: kun hän kerran oli hieman epävarma jostain ammattiinsa kuuluvasta aihealueesta, ei hän siinä hetkessä halunnut mitään muuta enemmän kuin oppia ja kehittyä.

Oltuani muutaman hassun vuoden mukana ns. kirjallisuuselämässä, voin vilpittömästi sanoa ajatelleeni tämän ajatuksen jo pitkän aikaa ennen Jarmon kuolemaa: hän oli avoimuudessaan, sovittelevuudessaan ja (ainakin minun sukupolvelleni) rauhallisen rennossa isällisyydessään kerrassaan perinpohjaisen ainutlaatuinen persoona. Tällä alalla nyt ei vaan ole liikaa tyyppejä, joita on niin valtavan helppo ja ilo kohdata kuin Jarmoa oli.

Pappiksen kohdalla on nyt maailmassa tyhjää.

Kuka päätoimittaa Parnassoa jatkossa?

Kyse ei ole hänen saappaidensa koosta. Kyse on siitä, että ne olivat aivan erityisen muotoiset.

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. äSKEINEN EI TULLU LÄPI. PITI SANOA ETTÄ LOL.

    VastaaPoista
  3. Hiljaiseksi vetää. Vaikkei oltu Jarmon kanssa juuri tekemisissä (ihan pieniä kohtaamisia lukuunottamatta), muistan hänet samoilta kursseilta yliopistolta. Itse olin aloitteleva opiskelija, ja Jarmo oli jo lähdössä pois. Monta mukavaa keskustelua runoudesta ehdittiin lyriikkakurssilla käydä, ja Jarmo kirjoitti kirjallisuudenopiskelijoiden ainelehteen parodisen version Södergranin runosta, jota itse sitten kymmenisen vuotta myöhemmin analysoin 35 sivun verran väikkärissäni.

    Todella pysäyttävä hetki, kun joku ihminen jonka on tottunut näkemään pitkään jollakin paikalla häviää lopullisesti.

    VastaaPoista
  4. Jep. Ihmisen yllättävän poismenon jälkeen sanotaan usein, että olisinpa tuntenut hänet paremmin. Ja se on varmasti aivan vilpittömästi sanottu ja tunnettu. Mutta Jarmosta moni on sanonut, että tuntui kuin olisin tuntenut kaverin paremminkin.

    VastaaPoista